Heimo (astuu esiin). En minäkään, sillä minä olen luvannut suojella Wasili parkaa.
Niilo. Mitä näen? Kas setäni! Te täällä?
Heimo (antaen Niilolle kättä). Wanhaa sydäntäni riemastaa, Niiloseni, kun näen sinun tuossa vihan vimmassa kunniasi sortamisesta. Tämä seikka yksinänsä on ollut kylliksi lepyttämään minun sydäntäni niistä huolista, joita sinä olet minulle kevytmielisyydelläsi tuottanut. Mutta rakkaushan se on, joka on sinut siihen saattanut; sentähden en tahdokaan nuhdella sinna. Ja lohdutukseksi tahdon myöskin sanoa sinulle, että ne rahat, jotka Wasililta sait, olin minä, kirjeesi luettuani, antanut hänelle ehdolla, että hän ne sinulle Heikin kautta toimittaisi.
Niilo. Setä kultani! Minä häpeilen!
Heimo. Ne setelit, jotka Wasili sai, saapi hän omanansa pitääkin.
Wasili. Ai, hierraah Heimoo kultaa! Heimoo kultaa!
(Syleilee Heimoa.)
Tikka. Mitä hittoja? Ottaako komersiraati vastaan tuon lahjan?
Wasili. A kah, pyhää veli, niinpähän toi kommersroali teköö! Kas, oloonpahan miä köyhääh miesi, i eipähän jokaah päivää semmohist onnii minuullen raukaallen satuuh, että kolme sataah markkoa moantielt löytään.
Muutamat. Mitä? Onko hän köyhä mies?