Heimo. Loppukoonpa nyt komediia! Kunnioitettavat herrat ja naiset! Tämä mies, jonka minä hyvin hyvästi tunnen, on Wasili Petrovitsa Aunuksesta ja kulkee laukkuryssänä talosta taloon tavaroitaan kaupitellen.
Kaikki. Mitä hittoja!
(Melua ja nurinaa.)
Wasili. Hiljoah! hiljoah, pyhäät veljeet! Kas, ensinpähän asioa tutkihtahan i siitten miestääh mutkihtahan.
Muutamat. Hiljaa nyt! komersiraati tahtoo selittää meille kaikki. Antakaa hänen puhua.
Wasili (kun nurina on hiljennyt.) Pyhäät veljeet, kah, miä soan kiitteä hyvööst kostiist i nyt tahtoonpah pariissoaks totistoah herraah Heimoon sanoi tosiiks…
Kaikki. Hiljaan, komersiraati haastaa!
Wasili. Kah, pyhäät veljeet, miäpähän en ainoasti kaupihtek soatananpierkoa, kanviärttii, jernastestamenttii, neuluu, naskelii i muit semmohisii, a miä myösi vaiheetan vanhu harju uusih harjuksihin i veivoan moamoukkii, mutsui, poikahprihatsui i likkahtussinkoi i kekriin kaikki tienkaat heiltääh poisih. Kah, pyhäät veljeet, miäpähän oloon rieppuhuryssää Arihkankelist…
Kaikki. Tuo sen korvettava! Kylläpä tuo sen saatana saapi nahkoinensa karvoinensa maksaa meidän turhat vaivamme!
(He piirittävät Wasilin kohotetuilla sauvoilla ja nyrkeillä.)