Wasili. Jumaal vuoks, hierraah Heimoo! auttakoa, auttakoatten Wasil parkkoa!
Heimo. Olkaatte hiljaa, ystäväni! Sallikaatte minun puhua! Eihän teillä ole syytä olla vihoissanne Wasilille! Eihän hän ole muuta tehnyt kun kutsunut itseään Wasili Petrovitsaksi, joka toden todella onkin hänen nimensä. Eikä häntä voi syyttää siitä, että te olette erhettyneet, joka helposti täällä Käkisalmessa tapahtuukin, kun kutsutte, muukalaiskielen taidostanne ylvästellen, kaikkia isän nimellä, ettekä ollenkaan muista Suomalaista sananpartta: "onhan monta Mattia maailmassa". Tämäpä juuri onkin tehnyt, että kun kuulitte hänen nimensä olevan Wasili Petrovitsa, olette luulleet hänen olevan jonkun saman nimisen rikkaan kauppaneuvoksen Moskovasta. Huhu tuommoisen rikkaan kauppaneuvoksen tulosta on siis pettänyt teidät pahan päiväiseksi. Waan asiaa parantaaksemme, tahdon minä puolestani, jos minun suinkin mahdollista on, kääntää kaikki parhain päin, ehdottaen teille yhden asian mietittäväksi.
Miettinen. No, mimmoinenkan tuo asianne on?
Heimo. Ensiksi tahdon minä tietää, tahtooko mestari Wiljakainen suostua hänen tyttärensä ja veljeni pojan avio-yhdistykseen? Nuo nuoret rakastavat toisiansa.
Wiljakainen. Tahdonko? Eihän tuosta sen enempää puhumista. Leena!
Heimo. Niilo! (Niilo ja Leena ottavat toisiaan käsistä kiinni.) No niin, nyt tahdon minä ilmoittaa ehdotukseni. Te kaikki olette kokoutuneet juhlallisuuteen; älkäätte laskeko sitä männikköön menemään! eikä se menekään. Minä tahdon korottaa tämän päivän juhlallisuuden pitämällä tanssipidot Tikan huoneissa; sillä olisihan sääli, jos hänen hankkimansa juhlaherkut menisivät mitättömiin. Saanenhan siis kunnian kutsua kaikkia herroja ja naisia pitoihini.
Tikka. Tuopa oli saakurin lystiä! Kaikki on jo valmiiksi varustettu, jopa itse soittajatkin ovat läsnä. Nyt voimme siis kuitenkin valaista ikkunat kynttilöillä ja käskeä sotamiesten valleilta kanuuneja paukuttamaan.
Heimo. Tehkäätte vaan pidot niin loistaviksi kuin mahdollista ikäänkuin tuo mainion rikkaaksi huudettu kauppaneuvos olisi läsnä ja katsokaatte, ettei mitään puutu. — (Niilolle) No, mitä sinä arvelet? aiotko ylihuomenna jatkaa matkaasi Wenäjälle.
Niilo. En, setä kulta, sillä nyt on minun mahdotonta jättää oma maani.
Heikki. Niilo, mietipä ensin tarkoin mitä sanot. Etkö tiedä, että se on Parisin muotia matkustaa morsiamen kanssa omasta maasta pois kohta kihlauksen jälkeen. Ja hyvinhän tuo sopisikin, että vaimo-ihminen olisi kolmantena runojen kerääjänä; silloinhan saisimme koko joukon rakkauden lauluja.