Kun mä kuulen, kuulen lehdossa ma, kuinka j.n.e, niin mietin mä, mä mietin sielu riemuitse, ei sen huolet, sen huolet paljon paina.
Jämmerdalin käräjä.
Käräjätä herrat istui,
Itse kukko pöydän päässä,
Koristettu punanauhaan,
Pitäin julistusta käässä.
Pisti kokkanoukallensa
Silmärillit pöyhkäellen.
Julistusta sitte yksin
Luki, päätä heilutellen.
Uteljaisna toiset istui,
Oottain saada kuullaksensa,
Mitä taas olj määrättynä
Heidän seurattavaksensa.
Toinen kuiskaa toisellensa:
"Kylläpä mä asian arvaan;
Tuonpa kautta meille suodaan
Palkan suurennusta varmaan".
Äijä kun olj lukenunna,
Lehden pöydälle hän paukkas,
Päätään raapi suutuksissaan,
Vavisten hän suunsa aukas:
"Hitto vieköön, mikä harmi!
Vievät kaiken leivän meiltä,
Kun nyt kansa tuhmissansa
Meiltä vaatii uutta kieltä."
"Mik' on tullut farbrorille,"
Toiset kaikki hälle huusi,
"Lausukaatte, lausukaatte,
Sisältää min käsky uusi."
Lehtee näyttäin äijä lausui:
"Teki tää mun suruseksi,
Se on kieliseikan päätös,
Meille onnettomuudeksi."
Seisoallensa kapsahtivat
Herrat, tämän kuultuansa,
Silmiänsä mullistellen,
Repivät he tukkaansa.
"Voi, nyt oomme onnettomat!"
Yhdestä he suusta huusi,
"Saattaa meidät mierosauvaan
Tämä valtakieli uusi."
Lohdutukseksipa sitte
Lausueli yksi heistä:
"Totta ompi, tämä seikka
Raskahalta näyttää meistä;
Kyllä pääsemme vaan siitä
Kun on valta käsissämme,
Laki on kun laaditahan
Mutta myös kun selitämme."
"Ainoastaan talonpoikain
Kirjeet vastaan ottakaamme,
Vaikk' ei ois ne kielellämme,
Kyllä niistä selvän saamme;
Herrain, asjan-ajajoitten
Kirjeet pois me lähetämme,
Jos he eivät kirjoittele
Kieltä, jota ymmärrämme."
Sisään vahtimestar' astui
Herrain juuri miettiessä,
Papervihkoo tarjos heille,
Kumartaen oven eessä:
"Täss' ois muukalainen kirje.
Min lie pappi piirustanna,
Vai lie tähän professori
Kansan kieltä kirjoittanna."