"Niinpä totta maar se onkin",
Huus he kun ei heill' ois mieltä,
"Tarkoin miehet viisahatkin,
Käyttää raakaa kansan kieltä;
Ja he huutaa: virkamiehet
Sortelevat lakiamme;
Lain se onko sortamista,
Mieltämme kun noudatamme?"
Mietti pöpö pöydän päässä,
Pani sormen nenällensä,
Sitte viimein suunsa aukas,
Lausui virkaveljillensä:
"Tämän kirjeen kirjoittaja
Kyllä kieltämmekin taitaa,
Sakon haastoll' uuden kirjeen
Saa hän kielellämme laittaa."
Tuhansista niinkuin löytty
Oli heidän seurassansa
Yksi ainoa, mi hiljaan
Kuultelj heidän puhettansa;
Viimein nous tää seisaallensa,
Heidän haastiin suuttununna,
Tuimin silmin katsoi heihin,
Ja hän lausui punastunna:
"Hävetkäätte, virkaveljet,
Lakiamme vääristellä,
Kansan kieltä halveksia,
Arvollanne pöyhkäellä;
Sydämettä ne on, jotka
Halveksivat maamme kieltä,
Surma syököhön ne, kutka
Noudata ei kansan mieltä."
SUOMENNOKSIA RUNEBERGIN VÄNRIKKI STOOLIN TARINOISTA.
De tala några enkla ord,
Tag mot dem, dyra fosterjord!
Runeberg.
Maamme.
Oi maamme, maamme, isänmaa,
Soi sana kallis sa!
Ei laaksoa, ei kumpuraa,
Ei rantaa löydy rakkaampaa,
Kun meidän maamme, Pohjola,
Isiimme onnela.
On maamme köyhä, olkoon niin,
Jos kultaa tahtoo ken,
Vaikk' outo meitä kiertääkin,
On maamme meistä rakkahin,
Se vaaroinensa, saarineen
On meistä kultanen.