Ehrnroth lausui: "Muistelkaamme
Missä loisti aikanansa;
Makasiinissä ei suinkaan
Kukaan löydä kunniansa,
Klingspor teki urhotöitään
Milloin tarvittiin vaan suita,
Ihme ei, jos rakastaapi
Vatia, ei tappeluita?"
Tigerstedt, Suomen poika,
Aflechtin mi kaatui kanssa,
Näinpä lausui harmissahan
Kiristellen hampaitansa:
"Totta on, hän vieras onkin,
Kasvanut ei laaksoissamme,
Kieltämmepä hän ei tunne,
Eikä meidän tapojamme;
"Mutta maamme hän on nähnyt,
Nähnyt on sen saaret, kannat.
Nähnyt, niinkun mekin, vaarat,
Tuhansien järvein rannat.
Sydämettä, jumalatta
Sepä ihminen on, jolla
Rakkautt' ei oo kuoloon asti
Tään maan vartijana olla."
Christjernin loi silmät Lodeen:
"Kuuletkos sä nuorii, veikka,
Klingspor on taas heillä suussa,
Sepä onkin vanha seikka.
Tosin autuaat me oomme
Kaatuessa vainiolla,
Toista on, kun marski tässä
Kielten piestävänä olla."
Vanha Lode, jäykkä herra,
Oli hiljaan istununna,
Nyt nous ukko seisaallensa,
Kasvoiltansa punastunna,
Lasin täyden joi hän pohjaan,
Vihoin pöydälle sen laukas,
Lakin pisti kainaloonsa,
Harmissahan suunsa aukas:
"Menen pois mä seurastanne,
Iloitkaatte keskenänne;
Klingsporista saapi kuulla
Moitett' aina piirissänne.
Sotamarski, sotamarski,
Ei oo muuta haastamista,
Häpeä kun urhot viitsii
Haastellakaan tuommoisista."
Sotilaan poika.
Isäni nuor' olj sotamies, somin mi löytykään,
Jo varhain tuli mieheksi ja pyssyyn tarttui hän,
Maailmans tie olj kunnia,
Hän seisoi seisten riemussa,
Veressä, kylmäss', ruuatta;
Isäni mun olj hän.
Laps olin kun hän riensi pois, kun rauha päättihen,
Vaan muistan muhkeen kulkunsa, mä aina muistan sen.
Näkönsä, töyhtönsä, lakkinsa
Ja silmäripseins varjoa;
En koskaan sitä unhota
Hän kuin olj herttainen.
Ja kuultiin kohta, joukkomme kun Pohjasta tulj pois,
Kuin uljas, kuin olj voimakas hän ollut taisteloiss';
Ja rintamerkin, kerrottiin,
Häneenpä saaneen, kaksikin;
Mä silloin yksin mietin niin:
Ah! kans ken ollut ois.