Ja talvi poikkes, lumi sulj, tulj kevät riemuineen;
Sanoma tulj: sun isäsi on kuollut taistellen.
Mä silloin mietin mietteitä,
Surussa riemuis' olin mä;
Äit' itki kolme päiveä
Ja pantiin paarillen.
Isäni Lapualla kuolj, vaan luona lippujen,
Sanoivat silloin hänen vast' ens kertaa vaalenneen;
Kuolj isäns, kantain miekkoa,
Maan, Kustaan eestä Uttiissa,
Tään isä kaatui Lappeella
Olj Kaarlen aikainen.
Niin laitans olj, he vertä vuos, on aina käynyt niin,
Sulosti olj he eläneet, olj kuolons kallihin.
Ken rienteliskö hiljallaan?
Ei, nuorra mennä kuolemaan
Maan eestä ynnä kuninkaan,
Se toista ompikin.
Mä olen köyhä poika vaan, syön toisen kannikkaa,
Kotoa, ystävää ei oo mull' isän kuoltua,
Vaan kaivata en ymmärrä,
Mä kasvan päivä päivältä,
Soturin poika oonki mä
Ei mull' oo vaivoa.
Elänkö vaan ja täytänkö viistoista vuotta mä,
Samahan taistoon, kuolohon mä aion rienteä,
Soi luodit niissä tiheään
Minäkin siellä löydetään,
Rupean siellä rientämään
Isäni jäljillä.