FOKAS. Te kuulitte mitä hän lausui minusta?
HERMAN. Tuikea asia.
FOKAS. Joka ei siedä enään lykkäystä huomiseen. Sydämmeni on vaarassa, sanoi hän, ja sen tunnen minä itsekin. Rakastanpa tytärtänne aina vimmaan asti, mutta eräs toinen mies uhkaa temmata häntä kouristani pois.
HERMAN. Kuka mies?
FOKAS. Hä tuo roisto Kilian. Minä luulen että hän osaa noitua.
HERMAN. Tämä mies pysyköön suren-penikulman kaukana tyttärestäni, ja sen olen jo antanut hänen ymmärtää.—Noitua? Kuka? Minä olen se noita, joka taivutan likan mielen, annan hänen kelle tahdon ja koska niin päätän.
FOKAS. No Herran nimessä jo päättäkäät!
HERMAN. Kun päätän niin päätän.
FOKAS. (Eriks.) Nyt on otollinen hetki ja pannaanpas kova vasten kovaa.
(Karauttaen kurkkuansa ja röyhistäen itseänsä) Maa ja taivas!
Lupaatteko tänä Herran aamuna ja kunnianne nimessä minulle tyttärenne
vaimoksi, tuon Selman?
HERMAN. Ole rauhassa.