HERMAN. Sinä villitty, häväisethän sekä Jumalaa että ihmisiä! Tiedät sekä menneet että tulevat! No peijakas! Sanoppas edes ristinimeni. Mutta ollethan sen kaiketi kuullut. No sanoppas se kuitenkin.
KONRAD. (Juhlallisella äänellä) Erik Bonifacius Herman, Kuikkarissa syntynyt, suuren Moution hallitsija nyt.
HERMAN. Totta äijä! Mutta sen olet koreasti kuullut. Sanoppas kuinka vanha olen.
KONRAD. Ykstuhatta kahdeksansataa kakstoista kello seittemän aamulla helmikuussa syntyi herra Erik Bonifacius Herman, ja syntyi samana päivänä Kuikkarissa vallan kummallinen, eräs silmätön, sokea sonni.
HERMAN. Hmk!
KONRAD. Onkos totta?
HERMAN. Totta, äijä, totta! Niinpä syntyikin samana päivänä meillä silmätön sonni, tiedän minä äitini kertomuksesta. Mutta peevelistäkö sinä sen tiedät?
KONRAD. Minulla on vaan se omaisuus.
HERMAN. Omaisuus? (Selmalle) Häh? Minä luulen että sinä muikistelet. Katsoppas tänne, tietäjä sinä, tässä minun ainoa lapseni ja suuri kanalja. Kuinka ennustat hänestä? Lohduta minua sillä että saa hän oikein ankaran miehen, miehen, joka pitää siippansa kurissa ja Herran nuhteessa.
KONRAD. Kaksi hälle antoi Luoja: hyvän sydämmen ja vikkelän mielen, ja näilläpä voimilla hän vallitsee kerran miehensä.