HERMAN. No peijakas! onko Fokas niin sievä sielu, että kumartaa hän toffelia?
KONRAD. Ei hän, vaan eräs toinen mies.
HERMAN. Vaiti, ukko! Fokas on tuleva vävyni, ei kenkään toinen.
KONRAD. Minä vaan ilmotan mitä näkee sieluni silmä.
HERMAN. Nyt näkee se väärin!
KONRAD. Tämän ratkaskoon aika.—Mutta mitä, herra? Kutsuittepa neitoa tässä teidän ainoaksi lapseksenne, ja kuitenkin näen hengessä teidän uljaan poikanne lähestyvän kotoansa.
HERMAN. Näet väärin taas. Poikani on kuollut.
KONRAD. Hän elää, ja kohta seisoo hän edessänne.
HERMAN. Haa! jos totuuden nyt sanot, niin kehen uskon täällä, Jumalaan vai pahalaiseen?
KONRAD. Uskokaat selkeään totuuteen. Ja jos hän tulee, niin lupakaat minulle yksi asia.