CLAUDIO. Kuinka murheellista! Nytpä Mariamne kaiketi itkussa ja huokauksissa oljentelee.
RACHEL. En kyyneltä ole nähnyt hänen silmässänsä enkä kuullut häneltä yhtä ainoata huokausta. Hän äsken seisoi tuon kallion rinteellä, seisoi kauvan syvissä aatoksissa, tyyni ja äänetön: Viimein toki astui hän käymään kohden kammioonsa ja hänen poskensa paloivat kuin valkea ja silmiensä alla näkyi tuo hiestä kamala tuskan kiilto.
CLAUDIO. Kurja Mariamne! (Varro ja Marcia tulevat vasemmalta)
VARRO. Astu esiin ilman pelkoa, sinä kaunis daami.
MARCIA. Mitä tahtoo minusta tämä arvoisa herrasväki?
VARRO. Haastella kanssas hellästi ja kohteliaasti muutaman hentomielisen sanan, sinä ylevä nainen.
MARCIA. Tehkäät hyvin ja sanokaat pian.
CLAUDIO. Sen teemme, iskien viipymättä asiaan, jonka kaiketi jo mahdatte arvata. Tämä huone on muuttunut murheen leiriksi, joka muutos on teidän, vaihka epätaiteinenki työnne; alussa ainakin epätaiteinen, toivon minä. Tässä ystävälläni Canziolla oli kihlattu morsian, jolle hän kerran oli vannonut ijankaikkisen lemmen, mutta nyt on hän unohtanut valansa ja menettänyt ainiaksi neitosen elämänonnen. Tässä on hänellä sisär, joka hellimpänä äitinä on häntä hoitanut ja kasvattanut, viettänyt hänen tähtensä monen unettoman yön, mutta nyt on kiittämätön lapsi unohtanut äitinsä ja menettänyt ainiaaksi hänen elämänsä onnen, pimittänyt hänen sielunsa valon. Kaiken tämän hän teki, koska läheni hän teitä mielensä eksyttävässä houreessa. Mutta tietkäät, koska hourauksen purpurakimmellys hänen ympäriltänsä on haihtunut pois, sillon seisoo hän hirmuisessa yössä, sillon heräyy omantunnon myrsky. Sillon surua ja pimeyttä on hänestä leviivä kaikille, joilla on ollut osaa hänen onnestansa. Niin on tapahtuva ellei tehdä kiireesti toisin ja lievitetä takasin puoleksi sidottua solmua. Te ymmärrätte mitä tarkoitan. Tehkäät siunauksen työ ja pelastakaat tämä huone, ja tästä on teille itselle moninkertainen onni. Oi! pelastakaat tämä ennen rauhallinen perhe, koska on se teidän voimassanne.
MARCIA. Millä keinolla, mun herrani?
CLAUDIO. Paetkaat tästä tietämättä tämän hurjan miehen ja valitkaat itsellenne jokin suloinen kätkö, jossa elätte ajan tuonnemmas. Me tahdomme teitä suojella ja suosia, tehdä tämän piilo-elonne niin herttaiseksi kuin mahdollista.