CANZIO. Sitä en tee, vaan linnaan lujaan astelen kerran vielä. Mutta tuletko luokseni, tehtyäs tuon palveluksen kuolletta kohtaan? Minä käsken sinua kestiin.
GIOTTI. Kestiin?
CANZIO. Niiden kolmen sisären pyörryttävään juhlaan.
GIOTTI. Toveri!
CANZIO. Älä peljästy; minä itse maksan viulut, sinä olet käsketty vieras.
GIOTTI. Ole toki vakaa ja haastele kuin järkevä mies.
CANZIO. Kuin rautapylväs. Mutta käy nyt toimituksees sinä.
GIOTTI. Minä menen ja kiirehdin taasen luokses pian. (Menee)
CANZIO. (Yksin) Tässä seison yksin kohtaloni kanssa, joka niinkuin musta muuri on ympäröinnyt miehen. (Puhaltaa) Se ahdistaa, minä tunnen kuinka henkeni ammahtaa hänestä kasvoilleni takasin. Näenkö enään tämän pimeyden läpitse? Toki: tuossahan on Arnon kukoistava ranta. Mutta tämä kauneus on silmälleni myrkky. En tässä, vaan Sarmatian avarilla aavikoilla tahtoisin nyt seistä lumituiskun pyörteissä talvi-yönä, toverina ulvovien susien. Siihen laulantoon sointuisi nyt yhteen Canzion mieli. (Menee)
Viides Näytös