PAULI. Siis saamme nyt sinulta tarkemmat sanomat.—Isämme, elävätkö he?
YRJÖ. Terveenä ja raittiina.
TYKO. Morsiameni, hän elää myös, sen tiedän, sen paimenelta kuulin.
Elääkö hän?
YRJÖ. Se murheellinen, mutta jalo kukkanen. Hän elää.
TYKO. Hän ennen, niinkuin muistan, mielellään lumivalkeaa liinaa päässänsä kantoi.
YRJÖ. Senkaltainen usein vielä nähdään hänen tumpuria kihariansa verhoovan.
TYKO. Siinä haamussa on hän väikkynyt sieluni silmän edessä sinisissä kaukaisissa saloissa täällä.—Yrjö, me olemme tehneet miehuullisen retken, jonka unohduksen yöhön ei jäämän pidä.
YRJÖ. Teitä onni on ohjannut.
TYKO. Mutta kourilla kovilla. Paljon sulle vielä kertoilemme tästä tiestä. Mutta muista asioista nyt.—Mitä kuuluu itselles, miten elät?
YRJÖ. Omalla turpeellani, ja milloin kuleksin ympäri metsissä, joissa luotini jo on veristänyt monen kyynysilmäisen kontion.