HANNA. Sisareni, minä tiedän sun sydämmes ahdingon; sillä kaikki olen kuullut. Suo anteeksi!
ELMA. Hän on mua kohtaan ankara.
HANNA. Niin, ankara, ankara! Kuinka on mielensä näin muuttunut?
ELMA. Hän vimmoissansa etsii kuolemaa ja veriseen taisteloon kiirehtii, jos en kättäni ja sydäntäni anna Niilolle.
HANNA. Mutta malta: et tarvitse kuin kirjoittaa nimes naimaliittoon, ja isäs on pelastettu.
ELMA. Mutta mitä luvannut olen, täytyyhän mun viimein täyttää, jos en häntä tahdo pettää?
HANNA. Muistelkaamme Niilon käytöstä tässä asiassa isääs kohtaan.
ELMA. Me olkaamme kuitenkin tekemättä väärin.
HANNA (erikseen). Olisko tämä vääryys ja synti?
ELMA. Huomenna hän tahtoo kuulla päätökseni.