HANNA. Ei, ei ole tämä synti eikä vääryys. Muista: Niilon hengen sun isäs kerran lunasti melkoisen summan kautta, josta juuri alkoikin köyhyytensä; nyt on hän, se kiittämätön heimolainen, tilaisuudessa saman summan maksamaan takaisin ja perikadosta pelastamaan perheemme, mutta eipä tee hän sitä, ellei hän palkinnoksensa, saaliiksensa saa sydäntäs, se hävytön, kunniaton vintiö.—So'aistu on isäs, koska ei hän kylliksi huomaa kaikkea ilkeyttä tämän kosijan käytöksessä.
ELMA. Nytpä näen, kuinka suuri on vihan voima.
HANNA. Niiloon enemmin kuin Viitalan herraan hänen närkästyä pitäis; mutta molemmille tapahtukoon oikeus. Että Niilo isällesi maksaa, mitä hänen maksaa tulee, sehän ei ole muu kuin oikeus ja kohtuus.—Tule, sisareni, ja rohkeasti itses varusta huomiseksi.
ELMA. Miten tulee minun tehdä? En tiedä, sisareni armahin.
HANNA. Neuvoani seuraa.—Tule! (Menevät vasemmalle.)
MUUTOS.
(Parooni Markuksen huone. Markus, Tyko, Pauli ja Yrjö tulevat periltä.)
MARKUS. Sisään, iloiset herrani! (Huutaen vasemmalle.) Viiniä tänne, poika! Paikalla!—Istukaat, vieraani, ja olkaat huoneessani kuin kotonanne, Seinen-virran partahalla. (Istuvat ympäri pöytää. Viiniä tuodaan.) Teidän muistoksenne, herrat!
YRJÖ. Herrat Gallian maalta!
PAULI. Teitä kiitämme.