YRJÖ. Haa!
MARKUS. Haa, Yrjö! Oletpa suuri veitikkä, sen tiedän, mutta pidänpä sinusta, vaikkei löydy sinussa pisarata aatelisverta.
YRJÖ. Ei pisarata. Se on puhdasta, herra.
MARKUS (nauraa). Mutta juo, sinä junkkari. Juokaat, herrat.—Jos, katsellessamme mailmaa, eri lailla aattelemmekin, niin olette nyt kuitenkin vierainani, ja onneton se, joka teitä huoneessani loukkaa.—No, mitä aattelette herrasta Kuuselassa, jossa kävitte eilen?
TYKO. Hän tuntui kelpo mieheksi.
MARKUS. Ja hän on kuitenkin pahin vihamieheni.
TYKO. Ikävä asia. Se tietysti häiritsee elämänne rauhaa.
MARKUS. Ei hätää.
TYKO. Epäilenpä. Mutta toivokaamme tämän vihan viimein karkoittuvan kauvas ja ystävyyden astuvan sen sijaan.
MARKUS. Ennen teidän Ardenni- ja Pyreneanvuoret toinentoistaan käyvät suutelemaan, kuin sovintoon me; ei elossa täällä eikä tuolla, kylmän haudan toisella puolla. Tultuamme yhteen helvetissä, säästämmepä perkeleiltä kaikki vaivat meitä kohtaan. Kas kuin me oikein toinentoistamme siellä kouristelemme, niin laskevatpa tulihaarunsa pimeyden enkelit ja katselevat meitä suurilla silmillä. Jos joutuisimme yhteen taivaassa, joka tosin olis kepponen, niin toinen meistä sieltä Pietarin ulospotkaista täytyis.