HANNA. Mikä syy on sinulla luulla niin?
ELMA. Senkaltaista jotain on tekeillä heidän välillänsä, sen olen huomannut, ja olenpa saanut jo isältäni joitakuita viittauksia sinnepäin. Salaisuudessa toki on tapahtuva kaikki.
HANNA. Isäskö olis niin armoton?
ELMA. Ehkä epäilyksen vimmassa.—Mutta sano, taitaisitko lempiä Niiloa. En kysy tätä aatellen niinkuin tahtoisin häneen koskaan suostua; ei, vaikka olis hän Tykoa kauniimpi vielä. Mutta miksi haastelen kauneudesta? Onhan lupaus vapaa, pyhin vala mun sitonut omaan kihlattuuni ijankaikkiseksi.—Niin, mille tuntuu sinusta Niilo? Minusta on kasvoissansa jotain inhottavaa.
HANNA. Koska sielumme kerran yhden on valinnut, ei huomaa se enään muiden kauneutta.
ELMA. Sinä tiedät sen?
HANNA. Hyvin tiedän sen.
ELMA. Sä lemmit? Ken on sun lemmittysi?
HANNA. Siis tahdot tiedon. Hän ei ole tässä, kaukana hän on.
ELMA. No, sano.