PAULI. Mitä, ystäväni! Kävisitkö narritukseen?
TYKO. Puhemieheksensä rupeen. Paras keino neitoa koetella.
YRJÖ. Katso mitä teet.
TYKO. Mitä olen luvannut.
PAULI. Se ei tapahdu.
TYKO. Ken taitaa mua estää?
PAULI. Tyko, sua rukoilen: ole järkevä.
TYKO. Tehtäväni teen.—Oi kuolema! Minä kohta, kohta joko itseni ilmoitan tai siirryn pyrstötähden kaukamatkoihin tästä ihanasta helvetin auringosta, joka mua puoleensa vetää ja taasen puolestansa viskaisee hävityksen kylmyyteen.—Mikä tuska tämä teeskellys isäimme huoneissa! Tätä leikkiä en kestä, henkeni tukehtuu! (Menee kiivaasti ulos.)
YRJÖ. Häntä turhaan varoitamme.
PAULI. Isänsä pää, itsepintainen ja väkivaltainen, mutta sydämmensä, lahja oivalta äitiltänsä, kaiken hyvyyden ja lemmen tuli-aarre on.—Nyt hän riehuu. Oi, Tyko! pelkäänpä, että päälles vedät kovan kohtalon.