MAUNO. (Erikseen.) Syvästi
Sä lemmeit Tykoasi, sen nyt näen.
ELMA. Mut sanotaanpa: tämä rakkaus
Tuo harvoin meille onnen maallisen.
Miksei, miksei? Se onko ylellisyys?
En usko sitä, koska äänettömyys
Ja pohjattomuus lemmen mitta on.
No, miten ollee. Näitä kaikkia
Mä mietiskelin yönä menneenä
Ja kauppakirjaan nimein piirtää päätin.
MAUNO. Miks' otsallas on tämä helmikaste?
ELMA. Sen helle sielussani esiin tuo,
Kun sinne tänne sydämmeni vetää.
Te ootte tyytyväinen, isäni?
MAUNO. Tää on siis mieles vapaa taipumus?
ELMA. Työn järjellisen tekeväni luulen.
Mä sanoin: nimeni mä kirjoitan;
Ja enemmänhän ette multa vaadi?
MAUNO. Mun armas tyttäreni, vanhan isäs
Sä pelastat.
ELMA. Ja siitä iloitsen.
MAUNO. Mut voi, jos minun tähteni
Sä oman onnes ijankaikkiseksi uhraat!
ELMA. Mua, Jumal', auta.