MAUNO. Siis Belsebubi sinä?
MARKUS. Suo anteiksi, mutta me emme juuri haastele hyvää keskenämme.
Tarkoitinpa häntä, jolta sinä rahat sait.
MAUNO. Taidanpa toimittaa itselleni rahaa kunniallisella tavalla.
MARKUS. En myöskään tarkoita, että sinä varastit tahi ryöväsit tältä pimeyden suuriruhtinalta, vaan että pyysit häneltä koreasti, sait ja kiitit raappaisten jalallas. Mutta missä ollee nyt se pieni, hento sieluparkas?
MAUNO. Ei siellä missä sinun, ei seurassa vintiön sielun. Ne ammahtavat toinentoisestaan kuin ruumiimmekin. Nyt, naapuri, jää herran huomaan, helvetin herran kynsiin niinkuin rikas mies. (Menee.)
MARTTI. Hänen vieressänsä ei ole Lazaruksen sia. (Menee.)
MARKUS. Haa!
NIILO. Haa! Että kärsitte tätä. Jumal' avita! kuumeneepa vereni. Vintiö! Niinkö lausui hän? Surma ja kadotus! Miksi olen minä nuori ja miksi lepää hänen kiireellänsä niin monen talven lumi?—Vintiö! Taidatteko tätä niellä ilman veristä kamppausta?
MARKUS. En, Niilo. Tapella tahdon, tapella ennen nousua huomispäivän.—Kuulkaatpas tänne, kumppanit!
MAUNO (ulkopuolella). Mitä tahdot?