MARKUS. Meidän täytyy tapella, taivasten nimessä! meidän täytyy tapella.
MAUNO. No, tapelkaamme.
MARKUS. Malta, kohta sammuu aurinko, mutta ennenkuin hän leimunsa virittää taas, mä kuoleman joko annan tai saan.—Aseet, aika ja paikka, mies?
MAUNO. Miekkoinemme kohtautkaamme kanerva-kankaalla, Jossa rajamme sammaleinen kivipyykki seisoo.
MARKUS. Koska, koska? Se tapahtukoon pian!
MAUNO. Keski-yönä, jaa, valkeana kesä-yönä me miekastelemme.
MARKUS. Hyvä! Mun kohtaat siellä. (Niilolle.) Siinä leikissä mun onni kerran antoi ylen, mutta toisella kertaa taasen mua suosia taitaa.—Miekkaani kirkastamaan menen. (Menee.)
NIILO (yksin). Hyvin kaikki! Olisipa heidän ennen pistoleilla kuin miekoilla pitänyt taistella. Ensimmäinen laukaus olis ollut Maunon ja Markus luultavasti keikahtanut tanterelle. Pistoleita tahdon myötäni tuoda; eipä tiedä kuinka käy. Mutta parasta toivon; sillä huomaanpa onnen mua seuraavan. (Menee.—Tyko ja Pauli tulevat.)
TYKO. Nyt tulkoon hävitys ja kuolema!
PAULI. Niin vimmattu.