TYKO. Muistelenpa usein sinua ja synnyinmaatani ylhäällä Pohjassa täällä.
PAULI. Koska ehtoosilla otava täällä kirkkaana loistaa, katsahda joskus sitä kohden.
TYKO. Usein, veljeni, usein. Koska miekkaansa siellä Kaleva jälleen kohottaa, tänne katseeni teroitan ja tiedän Paulin löytyvän seitsentähtisen alla täällä.—Nyt, onko hyvin kaikki?
PAULI. Oi, jos niin olis!
TYKO. Nyt seuraa minua vähän matkaa, viivy muutama päivä sillä retkellä, ja sitten takaisin palaat jalona Kuuselan poikana.
PAULI. Niinpä teen. (Yrjö tulee.)
TYKO. Tuossa Yrjö, joka myöskin jättää täytyy—No, Yrjö?
YRJÖ. No, Tyko? Miksi olet niin kelmeä? Tuhannen helvettiä!
TYKO. Miksi kiroot?
YRJÖ. Kiroon, että repee maa, pamahtaa kappaleiksi kuin tuliluoti.—Miksi teit sinä tämän?