NYYRIKKI. No no; voidaan hyvin sitten. (Nyyrikki menee).
KIMMO (yksin). Varman tiedon asiasta tahdon. Erämaahan nyt kiirehdin ja löytäisinkö entisen isäntäni, niin enpä tänne takaisin käänny, vaan yhdessä siellä Kimmo, Kalervo ja Kullervo kalastelevat ja metsissä käyvät.—Luulenpa vielä pilvisen taivaan kirkkaaksi käyvän ennenkuin iltaan kallistuu päivä. Se valkenee.—Untamoinen, hyvästi jää! sillä aaveksinpa, etten näe sua enään. (Menee).
Toinen Näytös.
(Metsänen seutu. Kullervo paimenena tulee, sivullaan vyössä riippuu tuohikontti ja torvi).
KULLERVO (yksin). Tässä lakeus, jota jo kiivaasti nähdä himosin, tunkeissani läpi tiuhan metsän. Äärettömäksi sen luulin, mutta vapaasti hengitän taas ja lepään kunnes jähtyy otsani; sillä olihan metsässä kuumempi kuin tässä paistavan auringon alla.—Aurinko, pyöri kiireesti lännen alesmäkeä ja päivästä päätös tee! Tätä pyytää paimen, joka loimostas ja kääntelevästä varjosta ajan kulkua mittailee. Varjo lännestä itään kiertyy, päinvastoin sinun tarhas juoksua, joka koillisesta alkaa ja päättyy luoteiseen, piirtäen avaruuteen ankaran kaaren. Heleä loimo, sinä kultaisia säteitäs … … Oi Kullervo! käytkö polkuja kurjan paimenen? Niinpä käyt, mutta pilkaksi käyt tämän yhden päivän ja vihasi aittaan, sydämmeesi, kokoilet myrkkyä myrkyn päälle, ja tämä ihanata on.—Mutta kuinka seisoo varjo nyt? Ihan pohjaa kohden; nyt puolipäivä on ja paimenen syödä pitää. Syön, mutta pilkaksi syön, pilkaksi.—Mitä annettiin evääksi paimenelle? (Ottaa leivän kontistansa). Oletpa sileä päältänähden, mutta sisässäsi ehkä silkkoa löytyy. (Leikkaa veitsellänsä leipää). Mikä vastus siinä? Kivi leipääni leivottu on, ja siihen veitseni pilasin, veitseni, muisto isältäni. Sinun juones, sepän äkeä emäntä, tämä oli ja pistosanat, eilenehtoiset, näin kostit; sillä purema ja pistos puheeni olkoon, missä orjana mua katsellaan. (Viskasee leivän pois). Tyhmästi kostit, mutta paha oli tahtos toki mua kohtaan, sinä Hiien portto; mutta koston vannon kostoa vastaan.—Paimen itse karjansa pedoksi nyt muuttuu, ja naudoistasi, Ilman emäntä, ei sinun enään sarveakaan näkemän pidä. (Viskasee konttinsa metsään). Kaitsemisesta jo tarpeeni sain ja virkani hyvästi jätän.—Tämä päivä, tätä ennen niin pitkä, nyt ehtoosen kiirehtii kuin nuoli ja päättyy pauhinalla. Juones, Pohjolan tytär, nämät hetket lyhensi ja tyyneyden kiusan myrskyn kohinaksi muutti; sillä ennen iltaa on karjas hävitetty ja ilovalkeana huonees loistaa.—Tämänmoista jotain toivoin, ja olkoon niin, kuin vaan ilman äärtä on. Hyvä tahi paha, yhtä kaikki!—Jos loihtia taitaisin, niin metsän petoja joka tuulesta saattaisin tänne ja aterian heille rakentaisin. (Ajatar tulee). Ken sinä, jonka muoto niin hurja on ja hävytön?
AJATAR. Se, joka toivos täyttää taitaa.
KULLERVO. Mitä toivoin?
AJATAR. Metsän petoja tänne.
KULLERVO. Miksi?
AJATAR. Karjan surmaksi ne saisit, ettäs naisen pilkan maksaisit, joka kiveä sun antoi leipänä kantaa.