LEA. Joas, tämä puheesi on taivaalle kauhistus. Oi ylkäni! lähdeppäs sinäkin häntä katsomaan, ja oletpa huomaitseva, toivon minä, ettei ole hän perkele, vaan Messias itse.
JOAS. Messias! Hahaa! Missä ovat sitten hänen legionansa, siivitetty ratsasjoukkonsa, missä voimat, joilla kukistaisi hän Roomalaiset, syöksisi ne helvettiin alas ja rakentaisi uudestaan Davidin linnan? Näitä kaikkia ei kuulu eikä näy.
LEA. Sinä et käsitä hänen oppiansa. Ei ulkonaisella tavalla, vaan henkensä voimalla on hän vapahtava maailman.
JOAS. Mikä hulluus!
LEA. Viisaus taivaallinen!
JOAS. Lea, Lea, sinä olet soaistu.
LEA. Nähtyäni maailman valkeuden.
SAKEUS. Minä myös hänen tahdon nähdä.—Vartioitse huonettamme tarkasti,
Leaseni, ja liiotenkin lipasta tuolla, sinä tiedät!
JOAS. Kerran vielä teitä rukoilen: olkaat kaukana vaarallisesta miehestä!
SAKEUS. Minä menen, mutta vartioitse viikuna~ ja palsamitarhaani sinä. Ruben astukoon jäljissäni. Käyskele yrttimaassani, kunnes palaan retkeltäni takasin, ja sitä, joka mielisi tunkea läpitse aidan, sitä iske päähän, iske konnaa sauvallasi päähän. Mutta sinä, tyttäreni, muista kallis arkkuni tuolla.—Tule, Joas, ja ole uskollinen vahti. (Menee.)