JOAS. Hyvä! Minä kysyn sinulta, Lea: oletko koskaan luvannut sydäntäsi
Joakselle?
LEA. Hetki sitten vakaasti sen lupasin.
JOAS. Ja vapaasti?
LEA. Tosi.
JOAS. Olemme siis kihlatut?
LEA. Olemme niin.
JOAS. Mutta näinpä julistit oman tuomiosi, piikaseni.
LEA. Isä, tosin kerran vielä tahdoin kallistua hänen rintahansa…
(Joas keskeyttää hänen, karastellen kurkkuansa kovasti.)
JOAS. Herran nimessä ja taivaan! kuulkaat mitä näkivät silmäni, astuessani sisään palsami-tarhasta. Ih! makeimmassa, oikein Babelin hekkumallisessa kiemailuksessa he seisoivat tässä rinta vasten rintaa, syleillen ja halaillen. Ellei tämä ole tosi, niin revetköön manner mun jalkani alla, ja vesikellona kadotkoon Joas!
SAKEUS. Suuri Abraham! pitääkö mun uskoman semmoista petollisuutta lapsestani? Oletko niin kevytmielinen ja huikentelevainen tytär? Onko tämä totta?