JOAS (erikseen). Niin; miksi seison tässä ja tuijottelen, minä hullu? (Ääneensä.) Minä riennän teistä pois ja jätän teille kirouksen. Katso, Jehovan rangaistus!—Astukoon sisäänne perkeleiden kiljuva lauma, polttava rutto ja spitalitauti, joka kuluttaa ja syö hamaan luihin asti! (Kovalla möräävällä äänellä, ja paukutellen sauvaa lattiaan.) Hamaan luihin asti, hamaan luihin asti! Haa!
SAKEUS. Mutta ole onnellinen sinä!
LEA. Iloinen ja onnellinen ainiaan, veljemme rakas!
ARAM. Onnellinen, ja viimein kuollessasi autuas!
JOAS. (Hämmästyen.) Mitä?
ARAM. Onnea sinulle toivon, kaikesta sydämestäni toivon sitä.
LEA. Kuin kesän lempeä sade, niin vuotakoon onni ja rauha sinulle ja viimein Jumalan kunnian loiste!
SAKEUS. Jalosti lausuttu, mun tyttäreni! Ah! sun ylevä sielusi meitä kohottaa maan tomusta taivasten korkeuteen!—Niin, onni, autuus ja rauha olkoon viimein meidän kaikkein perintö-osa, kaikkein, kaikkein! (Syleilee Leaa ja Aramia. Joas poistuu kovin aattelevana ja käsi otsalla.)
MARGARETA
Näytelmä yhdessä näytöksessä