JOAS. Älköön tämä teitä huolettako, isä. Kuitenkin pois, kauvas minusta se, että rakastaisin täällä ylitse kaikkea tuota maallista tavaraa, jonka koi syö, ruoste raiskaa ja varkaat kaivaa. Minä pelkään ja rakastan ainoastaan Israelin Herraa, joka tähän asti on minua varjellut ja tästälähin varjelee kaikesta synnin loasta. Joas ei jumaloitse kultaa ja rikkautta; mutta hänen säästäväinen luontonsa tekee, että rikkaus hänen hallussansa ei vähene, vaan enenee päivä päivältä. Tavaraa en katso ylön, vaan rehellisellä tavalla tahdon sitä lakkaamatta koota. Ja mistä syystä? Siitä syystä, että viimein kuin näen itseni kyllin varakkaaksi, taidan harjoitella laupeuden töitä Herran kunniaksi.
SAKEUS. Mutta aina varovasti, aina varovasti, muistellen pahoja päiviä, jotka voivat meitä lähestyä.
JOAS. Varovasti, sen tiedätte.
SAKEUS. Minä tiedän, että toimitan Lealleni miehen, joka ei tuhlaa, mitä Sakeus on koonnut, vaan saattaa säästöt paisumaan yhä enemmän ja pitää köyhyyden kaukana siitä huoneesta, jossa tyttäreni emännöitsee. Joas, rakastatko lastani?
JOAS. Vähemmän kuin Jehovaa, enemmän kuin itseäni.
SAKEUS. Ja enemmän kuin minun kultaani?
JOAS. Mitä kysytte?
SAKEUS. Yhtä kysyn. Katso, jos nyt pahapäiväni tulisi, ryntäisi päälleni tuulen puuskana, kuin ennen Jobin onnettomuuden päivä, temmaisten minulta kaikki, ja minä seisoisin kerjäläissauva kädessä; sano, ottaisitko sittenkin tyttäreni vaimokses?
JOAS. Elohimin nimessä, minä ottaisin hänet.
SAKEUS. Terve sinä!