ANIAN. Kas, tuossahan jalona kuin sota-orhi loistaa seitsentähti ja pohjaan viittaa levotonna kaulansa, alas kohden sodan valkeita hän viittaa, sinne mihen retkeni on kulkeva nyt. Minä tahdon rientää. Hyvästi, mun lemmittyni!
MARGARETA. Hyvästi mun sankarsulhasein!
ANIAN. Kyyneleissä myhäilet sä taivaallinen!
MARGARETA. Valkeuden ja pimeyden häiriössä vaikyn. Oi viivy vielä,
Anian!
ANIAN. Minua huutaa isäinmaa.
MARGARETA. Riennä, riennä!
ANIAN. Hyvästi sä armas! (Tahtoo mennä, mutta Margareta vetää häntä takaisin.)
MARGARETA. Viivy hetki vielä, sinä kaunoinen, jota sydämmeni tahtoo poistaa kauvas ja taasen takasin temmata.
ANIAN. Kuitenkin, mun täytyy lähteä.
MARGARETA. Kuolemaan! (Viskaa vinhasti kiharansa poskeltansa taaemmas.)
Kuolemaan!