JOAS. Ei voi kieltää.
SAKEUS. Natsarenus on siis vaikuttanut hyvää eikä pahaa.
JOAS (purren hammasta). Hmm, hmm! (Lea kääntyy isänsä puoleen.)
LEA. Mun kallis isäni! hyvin tekee hän kaikki, tämä mies. Sairaat hän parantaa, syntisille saarnaa hän armoa ja orjille ijäistä vapautta. Oi! olenhan nähnyt hänen ihmeellisen voimansa, sen näin kun talutettiin hänen eteensä mies, joka mykkä ja kuuro oli. Liepeästi tarttui hän mieheen, painoi sormensa hänen korviinsa ja katsahti laupeaasti ylös taivaaseen. »Hefata», hän lausui, ja kohta aukenivat miehen korvat, hänen kielensä siteet päästettiin, ja selvästi hän haasteli suureksi ihmeeksi kaikille. Millä kiitollisuuden ihastuksella silloin parannettu katsoi parantajaansa, ja millä jumalallisella hymyllä loi häneen silmänsä Natsaretin poika, rakkautta täynnä! Mikä juhlallinen hetki, jona kaikki kansa itkuun hyrskähti heidän ympärillään! Oi! armon-liiton enkeli on meitä lähestynyt matalasta majasta Galilean vuorilta, mutta Jumalan linnasta on hänen sielunsa lähtenyt alas. Ja siunattu olkoon se kohtu, joka häntä kantoi, siunatut ne kädet, jotka häntä tuuvittivat! Tullut on Israelin otollinen aika, nousnut on sen autuuden päivä.— Isäni armahin!
SAKEUS. Ihmeellistä!
JOAS. (Erikseen.) Saatana on karannut kahleistansa ja villitsee nyt maailmaa.
SAKEUS. Sano, tyttäreni, millainen on miehen muoto?
LEA. Isäni, kuinka voisin kuvata häntä, lähettilästä ikuisen aamun? Niinkuin aamun koitto paistaa hänen kirkas otsansa, ja kuin aamun tähteä kaksi hänen silmänsä säteilevät, lausuen maailmasta, jolla ei ääriä ole. Vertaisinko aamun ruskoon hänen huuliensa hohtavaa kultaa, joista hengittää puhtaus ja pyhyys? En tiedä, mutta kiharat hänen olkapäillänsä välkkyvät niinkuin muhevat pilvet, niinkuin varjoisten pilvien somat kierrokset Hermonin hartioilla välkkyvät. Hän halvassa manttelissa käyskelee, samoin hameessa, Galilean vaimoin kutomassa, ja purpurainen nauha vyöttää hänen hoikan miehustansa. Ah! hänen kuvansa juhlallinen korkeus meitä taivuttaa alas ja taasen saman kuvan lempeä voima vetää meitä armaasti hänen manttelinsa liepeisiin. Ja sille, joka hänen kasvojansa katselee, hän lainaa valoa sädeloisteestansa, niinkuin lähteelle valoa antaa auringon terä. Niin, jos äänetönnä hän seisoo. Mutta kun aukenevat hänen huulensa, silloin kaikuu ääni voimallinen niinä kuin Jehovan, ja kuitenkin lempeä kuin tuulen hyminä Salemissa. Niin kaikui hänen äänensä saarnatessansa Jumalan valtakunnasta. (Katsahtaen hartaudella ylös.) Sinne mua kerta saata, armias henki taivahan! Sinne meitä kaikkia kerta saata!
JOAS (erikseen). Tosi! Saatana on pääsnyt irti ja villitseepi maailmaa valkeuden enkelin haamussa.
SAKEUS. Lapseni, kerro mulle lyhyesti, mitä hän saarnasi.