IIVARI. Seittemän sataa riksiä vaan.
ESKO (itseks.) Mikä onni! Tästä nousee isäni huoneesen ilo suuri, ja minäkin olen pelastettu sillä samalla.
SAKERI. Mutta kuuleppa, mun sisareni poika, tänä päivänähän pitäisi vietettämän jälkihäitäs?
IIVARI. Jaa peijakas! Mutta miksi seisot tässä?
ESKO. Ettäs sanot. Mutta minua on kohdannut kova vastoinkäyminen. Morsiameni annettiin petollisesti toiselle ja minä sain kääntyä nuorena miehenä takaisin; tähän asti olen viipynyt kotomatkallani ja juuri Mikko Vilkastuksen tähden. Hän minun petti myös. Kaksitoista riksiä, jotka äiti antoi minulle häärahoiksi, joi hän ylös, sitten löi hän minua korvalle ja juoksi tiehensä, ja se tapahtui juuri tässä. Päätinpä, etten enään lähtisi kotia, vaan vaeltaisin kaukamaille, mutta luulen toki asiain kääntyvän nyt toisin.
IIVARI. Nyt ei yhtään hätää sinullakaan, ei yhtään! Me myös teimme huonon retken, mutta tämä onnemme lintu tässä (osoittaen Nikoa) saattoi kaikki parhaalle kannalle taas. Nyt en ensinkään pelkää tullakseni kotia, sanonpa kohta suoraan, että kaikki joimme, mutta tässä on sen sijaan seittemän sataa riksiä,—ja isämme mökissä ilosta hurrataan.
SAKERI. Elä sentähden ilmoita minun olleen seurassasi juomakengilläsi kaupungissa!
IIVARI. En, vaan sanon, että kohtasin teidän vasta ihan tullipuun alla, tullessani ulos kaupungista. Olkaat hyvässä turvassa, eno; minä pelastan selkänne.
SAKERI. Minun selkäni?
IIVARI. Niin teidän kuin Eskon ja omani!