ESKO. Antakaat meille anteeksi!
MARTTA. Anteeksi teille! Ja olisko sillä kaikki parannettu? Ennenko pahat elkenne näiltä retkiltänne maksaneet olemme, niin onpa kädessämme kerjäläissauva! (Jaana kuiskaa isäänsä korvaan).
NIKO. Juuri niin, Jaanani! Kuulkaat mitä mulle tyttöni kuiskasi ja mitä jo itsekkin mietiskelin.—Onhan ystäväin tapa, jakaa saalis tasan. Kahda pankaamme voitto. Kaksi sataa viisikymmentä riksiä teille ja sama meille! Mitä sanot, Kristo?
KRISTO. Olkoon niin!
NIKO. Siis suoriutte hyvin, Topias ja Martta, poikienne nuoruuden hulluuksista. Ja elkööt tehkö enään niin!
TOPIAS. Niko, Niko! (Puristaa häntä kädestä). Sinä olet oivallisempi kuin luulinkaan. Puolet voitosta!
NIKO. Sanassani pysyn, ja se on Jaanan tahto!
TOPIAS. Sinä kevät-illan kukkainen! annas kuin syleilen sinua.
Äijä-karru tahtoo sinua syleillä! (Syieilee Jaanaa).
MARTTA (itseks.) Sinä hyvä lapsi! Hyvyytes mua enemmin liikuttaa kuin tämä raha-voitto.
EERIKKI. Parhain näin! Kaikki tulkoon hyville teloille taas! Käy, Esko, koska aikaa saat, käy ja sovi Karri pois! Minä tunnen hänen; sovintoja ei sinun maksaa tarvitse, ainoastaan, mitä hävittänyt olet. Mene ja tee sovinto!