KARRI. Nyt muistan; se on meilläkin jo kuulutettu.
ESKO. Juuri sentähden olemme lähteneet tähän jalkajuoneen, tutkimaan tietäjältä, mikä mies tämä varas on ja missä hänen saavuttaisi.
MIKKO. Minulla on kuitenkin muuta asiaa sukulaisilleni täällä.
ESKO. Seitsemän sataa riksiä luvattiin palkinnoksi sille, joka käsittäisi lurjuksen ja saattaisi hänen kruunun kouriin.
KARRI. Niinpä luvattiin.
ESKO. Tämä kreivi sanotaan äärettömän rikkaaksi.
KARRI. Sentähden antaa hän vielä mennä muutaman sadan riksin, kuin vaan varasta kohtaa rangaistus. Ja minä toivon sinun toimessasi onnistuvan. —Mutta pöytä vartoo meitä. Nyt atrialle kaikki astukaamme. (Kaikki istuvat pöytään). Nyt, vieraani, elkäät säästäkää talon tammi-pöytyriä, vaan ravitkaat itsenne, että seisoo vatsanne kuin papin säkki, viisto ja pullea, edessänne!
MIKKO. Siinäpä säkissä sitten oiva tuki väsyneelle päälle.
KARRI. Juuri niin, Mikko Vilkastus.
ESKO. Sitten maata ja vatsa syliin, sanoo sanan-lasku. Mutta kun ei kävisi meille kuin Korppilan Paavolle Peltolan häissä. Kaksi päivää ennen pitoja paastoi hän kuin mies, ei suuruksen tomuakaan nauttinut. Mutta tulipa hää-ilta, niin söi hän taas kuin mies, ja noustuaan viimein pöydästä, tallusteli ales niitulle, kaivoi kuopan maahan, sovitti siihen vatsansa, nukkui sikeästi ja makasi näin seuraavan yöseen ja päivän. Niin teki Paavo.