KARRI. Oma syys, poikani. Miksi et totellut minua?
ESKO. Ollaanpa viisaita maalla vahingon kohdatessa merellä. Mutta olisinpa tainnut niellä kaiken tämän ilman erästä toista asiaa, joka tekee, etten vääjää ketään, vaan harjastaa minua vihan rohkeudella aina päälaelta häntäluuhun asti.
KARRI. Mikä asia on tämä?
ESKO. Suoraan sanottu: petoskauppaa minua kohtaan tässä hierottu on, ja morsiameni narrattu pois. Kreeta oli morsiameni, mutta tuo tuossa hänen veivasi minulta.
KARRI. Sinä olet erehtynyt. Kaikki olikin vaan leikintekoa Kreetalta.
ESKO. Ja teiltä myös isäni kanssa Puol'matkan krouvissa, jossa harjakannuja tyhjensitte, kättä ravistaen kaupan vahvitteeksi, mutta kaikki tämä oli vaan leikintekoa?
KARRI. Sulaa leikkiä viinalasin ääressä, ja siksihän luulin isäskin asian ymmärtävän.
ESKO. Mies vakaa hän on niinkuin poikansakin eikä turhaa leikkiä kärsi enemmän kuin minäkään, ja ettemme olekkaan edessänne leikkikaluja, sen tahdon teille näyttää!—Minä käsken teidän keräjiin, Karri, minä käsken sinun keräjiin, Jaakko, ja samoin vaimosi Kreetan myös, ja tulkoot yhteen iloon vielä Teemu ja isänsä, juureva ukko, jotka minua niin hävyttömästi rusikoitsit. Kaikki summassa vaan, ja kamala prosessi siitä nousee, oikein himphamppu syntyy siitä, josta ette vapaiksi käy, vaikka multahirretkin menettäisitte. Jaa, nyt olette apajassa ja suola vartoo teitä; sillä asia on vaikea, kovin vaikea. Jouduttepa piukkaan, hyvät ystävät!
KARRI. Puheestasi kuuluu, ettes tunne vielä lakia ja sääntöjä.
ESKO. Tarpeeksi ne tunnen. Kylläpä opetan teidät, te … Mikä tämän kylän nimi taasen on?