NIKO. Sinäkö lautamies? Suurin hulivili nuorna ollessamme, eikä maa-lappua omaa jalkamme alla sinulla enemmin kuin minullakaan!
EERIKKI. Ystäväni, siitä asti, koska erosimme, on elämäni kertomus lyhyesti tämä: Eräs tyttö, talon perillinen, korea ja nuori, taisi ihastua minuun, hurjapäähän. Niinpä tapahtui. Minä nain hänen, unohdin lasin, tein ja toimitin ja parhaaksi kääntyi kaikki. Arvoni pitäjässä eneni päiväpäivältä, ja lautamieheksi määrättiin poika viimein, josta, ymmärräthän, pöyhistyin kuin kalkkuuna-kukko!
NIKO. Sinulla on liian paljon järkeä kalkkuunaksi.—Siis tuli sinusta mies, ja, niinkuin tuntuu, oiva. Hyvin sinulle! Minä myös yhtä ja toista kokenut olen, olenpa monessa huhmarissa pehmitetty, josta kaikesta pitäisi seurauksen oleman: perään-aatus, mutta Jumal' tiesi toki, missä nahkani viimein naulitaan!—Kuitenkin, neuvot eivät ole kaikki vielä, se muuttumaton, vakaa aika mittailevi vielä sylihini ijäisestä langastansa, vielä nousee päivä toisen perään ja sydän raikkaasti rinnassa lyö; kaikki taitaa hyvin päättyy vielä! Seisonhan taasen isänmaani kamaralla, ja onneani kiitän tällä hinnalla päästyäni sen turvetta polkemaan vielä.
EERIKKI. Sitähän ihmettelen, ettäs pulasta itsesi niin helposti suoritit.
NIKO. Tämä on asia: Tuli minun kertoa oikeuden edessä retkistäni ja menoistani karkutiellä, ja kerroinpa tuomarille, ihan samoin kuin äsken sinulle, matkani merellä, ja tämä ilautti ankarasti koko oikeus-kuntaa, ja olenpa varma siitä, että juuri tämä juoni nahkani pelasti; sillä panipa tuomari esiin kaikenlaisia lievittäviä kohtia asiassani ja, niinkuin sanoin, kymmenen päivän vesileipään karkurin tuomitsi vaan.
EERIKKI. Nytpä taidat sanoa sitäkin leipää syöneekses, ja likistipä, luulen, nämät päivät vähän miehen kärsimystä.
NIKO. Ei yhtään hätää, Eero!
EERIKKI. Olethan harras tupakkimies!
NIKO. Siihenkin seikkaan neuvo pian keksittiin. Palanutta leivänkuorta rikki jauhettiin, siihen puoliksi tuhkaa sekaan, ja nuuska oli valmis, oiva vapsriikin nuuska. Talvista aikaa taasen ei ensinkään hätää sen, joka mälliä pureksii; joutuupa sisään haapanen halko, sen kimppuun kohta miehet niinkuin jänikset, ja pian on jokaisen poskessa aika märepala, ja käypä se laatuun tupakin puutteissa. Sanalla sanoen, koko elämä vesikoijussa käy laatuun, vaan että kaasi on joteskin tiukka. Olinpa valmis toki kärsimään enemmän, paljon enemmän päästäkseni kurjan tyttäreni luoksi, joka, niinkuin kuullut olen, on nyt suojaton, ilman äitiä ja isää.
EERIKKI. Olet siis kuullut vaimos kuolon?