MARTTA. Se istuu niinkuin se parhain ilman satulata taitaa, sinä puuhevoinen.
TOPIAS. Hyvin istuu, hyvin!
ESKO. (kääntyen takaisin ja kiirehtii isän luoksi). Onkos papalla nyt oikein tietoa ja käsitystä mihin minä lähden?
TOPIAS. Oojah! Onnea matkallesi, onnea! sanon minä. Sinä aina kukoistaa mahdat ja kauvan elää! Jaa, kaiketi ehdit sinä korkean ijän, minä tiedän sen, sillä ensimäinen sana, jonka lasna ulos suustasi sopersit, oli »leipää».
ESKO. Pitää myös oleman viimeiseni, toivon.—Minä lähden häihini, pappa.
TOPIAS. Jumala olkoon kanssas, poikani, ja suokoon sulle menestystä! Me mahdamme kaikki sinun edestäsi rukoilla, sinun, joka nyt käyt sisään uuteen elämään. Tällä matkalla, johon nyt lähdet, sinua monta vaaraa kohdata taitaa, kuolemakin tulla suittaa, ja muista, että sinäkin olet suuri syntinen.
ESKO. Me olemme kaikki syntisiä, Jumala paratkoon.—Minä otan tärkeän askeleen, pappa.
TOPIAS. Minä ymmärrän.
ESKO. En tarkoita tämmöistä konkari-askelta jaloillani, en.
TOPIAS. Minä ymmärrän. Sinä tarkoitat sitä suurta muutosta kuin sinulle nyt tapahtuva on, koska aviosäätyyn rupeet; tämä on se tärkeä askel.