MIKKO. Ole sitten olevanas äitis ja kysy minulta milloin jätimme Karrin.
ESKO. Mikko Vilkastus, koska läksit poikani, Eskon, kanssa Karrista?
MIKKO. Me läksimme vähän ennen kuin Esko ruokapöydän nuriin viskasi.
ESKO. Mikko, tässä ei ole pilkan paikka.—Sano, että läksimme sieltä silloin, koska talonväki heinään meni.
MIKKO. »Elä opeta minua valehtelemaan».
ESKO. Valetta pistänyt olet tuhannet kerrat ennen tätä, ja tämä on viaton sana, ei vahingoksi kellenkään.
MIKKO. Sinä et tiedä lupauksestani pyhästä, jonka tein pari sekuntia sitten, ja se kuuluu: etten koskaan valheen kengillä kulje.
ESKO. Asiaani et pahentaa saa, sitä et tehdä saa, vaan yhdessä käymme isäni huoneesen nyt ja koetamme kaikki parhaaksi kääntää.—Mutta varro minua tässä hetken aikaa; minä, näetkös, menen poimimaan pussiini riisiä, joita tiedän löytyvän tuossa metsässä muutama syltä tiestä.
MIKKO. Mitä riisillä sinä?
ESKO. Niitä vien äitilleni, joka kenties taitaa vähän leppyä siitä asiasta.