MIKKO. Niin toivon, ja »niinkuin sinä toivot, niin sinulle tapahtuu», sanoo Esko, selittäin raamattua muistonsa mukaan, se komea sulhainen, jota tänään kotiinsa varrotaan täydessä kunnian kemussa.—Katsos, Kristo, kuinka sukkelasti soveltui: samana päivänä, jona meitä varrotaan nuoren emännän kanssa, me tulemme myös, mutta niinkuin sissit liassa ja nälkäisinä, ja mitä naisväkeen kuuluu, niin on Esko vielä yhtä viaton kuin mentyänsä.
KRISTO. Kaikki hyvin! Nouseepa tästä hauskat vehkeet ehdittyämme suutarille. Minä käyn kanssanne, Mikko, lisäksi mustan ämmän kiukuille!
MIKKO. Parempi vielä, jos lähet edellä Eskon kotiin, ja ilmoitat hääväen lähestyvän; sanot heidän pysäyneiksi levähtämään Peltolan pihalle.
KRISTO. Niinpä teen ja saatan heille aina pidemmän nokan ja oikeat ukulin silmät.—Kiirehtikäät jälessäni vaan! (Menee).
MIKKO (yksin). Minua vartoa saat; sillä enpä juuri vähällä hinnalla nyt tahtoisi liketä sitä kuuluisaa suutarin Marttaa. Totuuden tunnustaen, häntä pelkää enemmin kuin paholaista. Ja ken ei tee sitä?—Ny omaan pesääni vaan, ja Eskon, riisipussi selässä, lähetän sekä minun että itsensä puolesta sen mustan traakin kitaan.—Hän viipyy vielä. (Huutaen). Esko!
ESKO (metsästä). Tulen paikalla!
MIKKO. Kuin sieltä tulet, niin juotanpa sun täyteen kuin kiiliäisen, ja nähkööt sitten kotonasi, etten yksin ole juonut rahoja ylös, minä!— (Esko tulee; pussinsa toinen haara on täytetty).
ESKO. Siellä oli hyvä riisin saanti!
MIKKO (tarjoo Eskolle viinapulloa). Tässä, mies! Itse ryyppäsin vasta!
ESKO. Mikä on tarkoitukses?