FUCHS. Samoin minun.
KASPER. Miksi niin?
FUCHS. Olemmehan vielä elävien joukossa, vaihka äsken jo luulimme itsemme varjoina nääntyvän kuolon maassa.
KASPER. Olkaat lohdutetut. Kaikki on kohta hyvin taas; ja sen tuumakansan, ne pienet-ruhtinat me teistä siirrämme kauvas kuin pohjoinen myrsky jyvistä akanat sinkoilee. Kaikki on kohta hyvin, koska päällämme lepää sovinnon ja rauhan taivas ja Germanian tähti kirkkaana loistaa taas.
MAX. Mua kuolon valtakunnan kamottava muoto on herättänyt unestani ja kaikki käsitän nyt. Oi mennettä elämääni! Nyt se kauvas poistukoon! Minä häpeen. (Peittää kasvonsa)
FUCHS. Se poistukoon kauvas, kauvas! Minä häpeen. (Peittää kasvonsa, ja istuvat niin loppuun asti)
GILBERT. Olenpa kuullut, että niinkuin peloitus saattaa viisaan hulluksi, niin taitaa se myös tehdä viisaaksi hullun. Sen näemme nyt.
KASPER. Hyötyä siis matkaansaattoi ilveemme.—Jaa, kaikki hyvin! No, emäntämme, mielimmepä kaikki nyt tyhjentää onneksenne maljan.
MAURA. Kaikki kaikki! (Oltta annetaan ympär. Maura täyttää myös
Marianalle ja itsellensä pikarillisen oltta)
KASPER. Juokamme! Ja soikoon vaskitorvet kihlausjuhlan kunnioiksi!
(Juovat torvien pauhinassa.)