ANTON. No mitä?
LEO. Minä murhaisin itseni!
ANTON. Vaiti, Leo! Ja täällä on salaisuutes tallessa, sen tiedät. Mutta kuinkahan olet itse kätkenyt salaisen liekkis neitos huomiosta, veitikka?
LEO. Keltä?—Mitä tiedän minä?—Keltä neidolta?
ANTON. Liinalta.
LEO. Iske alas, sinä taivaan nuoli, ja polta jo maapallomme karreksi, ett'ei enään kauemmin täällä luetella hulluuksia hulluin ihmislasten! Kaikki olkoon tuhka ja tomu!
ANTON. Silentium!
LEO. Kätkenyt häneltä sydämmeni salaista liekkiä! No keitä sitten? Mutta kas, jota kiivaammin se leimui, sitä kylmemmäksi muuttui vakaa muotoni, katseeni melkein jäätyi kohden kaunista, ankaraa naista.
ANTON. Sinä olet kamppaillut kuin mies.
LEO. Katkeran kamppauksen. Huomatkaa: yhä kylmettää mun tultani tammikylmäksi vastaan toisen piinaavaa kylmyyttä!