LIINA. (Nousee kiivaasti ylös.) Mitä taidat, sen huomaan nyt. Sinä uskallat tehdä tämän tunnustuksen!
LEO. Siihen saattoi minun herra Anton, korkea impi.—Mutta sanoohan toki tarina, että kerran laakson kaino kukkanen täällä lemmistyi korkeuden tähteen.
LIINA. Haa, mitä korkeutta tarkoitan minä? Muista, että olen sinun kasvattanut.
LEO. Mutta ettehän…
LIINA. Vaiti!—Ja muistele vielä vuosia välillämme ja anna iälle kunniansa.
LEO. Oi te armas! Siitähän käy lempeni aina juhlaisessa, hämärän-kauniissa puvussa, koska pelko ja kunnioitus on sen kaksois-sisar.
LIINA. (Hetken äänetönnä.) Mitä haastelet sinä? Pois!
LEO. Kohta poistun. (Erikseen) Oi kuinka kaunis hän on tässä vihassansa!
LIINA. (Erikseen) Mun otsallani mi kuumeen hohde!
LEO. (Erikseen) Mun mieleni eksyy!