LIINA. Tässähän levätkäämme, armahin Leoni, heittäen kaualliset, salatut tuskamme pois! Ooh!
LEO. Tässä levätkäämme kuusiston tummassa yössä.
LIINA. Oi, vielähän äsken katselin minä levotonna luontoa.
LEO. Mutta nyt, nyt olkaat tervehdityt, te partaiset, kohisevat kuuset; sillä nyt on meillä rauha teidän kanssanne!
LIINA. Ja ole tervehditty, sinä kirkas aamu! Nyt on meillä kanssasi rauha.
LEO. Ja sinä vahvuuden pilvetön kumo, aina tyyni ja valtias!
LIINA. Tyyni, valtias ja puhdas kuin Jumalan aatos itse. Ah mun ystäväni! minä hengitän vapaasti; sillä pudotinhan valtikkani alas ja rauhan tein minä, rauhan, rauhan, rauhan! Voi, tuskallinen, kuluttava uhka oli mun valtani, oli aina taistelo sydämmeni portailla. Mutta nyt pois tuo sotaisa muoto; pois myrskyn jännitys mun elämäni laivan purjeesta. Miksi en valitsisi oikeaa satamaani?
LEO. (Vetää häntä povellensa.) Ja tässähän oikea satamas.
LIINA. Haa! Oletko varma siitä?
LEO. Sun satamas, sun temppelis, ja sinä olet mun epäjumalani.