MAURA. Korkeimmalla kerran hymyköön sun sielus,
Kaupungissa kunnian!—Mut jää nyt hyväst!
Kuoleva mua odottaa, ja rientää täytyy.
ELINA. Hyvästi! ja muista, koska taasen tulet,
Tule kertomahaan kuinka läksi täältä
Onnellisna matkamies.
MAURA. Mä pian tulen.
(Poistuvat, Maura perä-oven kautta, Elina vasemmalle.—
Kasper ja Conon tulevat periltä)
KASPER. Haa! mä tuskin tahdon uskoo mitä kerrot.
Leonard on tullut?
CONON. Hän on huoneessani,
Ilonen ja raitis, sama kuni ennen,
Mutta ilosempa toki hetkel tällä.
KASPER. Sen mä luulen, sen mä luulen, Leonard,
Päästyäsi monest kiljuvasta myrskyst
Yli monen ammottavan kuolon kidan.
Haa, sä poika! Mille tuntui mailman kierros?—
Conon, Conon, urhee sotaveljeni!
Sinun lähetti hän edellensä tänne
Meitä laittelemaan mahtaviksi käymään
Vastaan tuota ilon ankarata puuskaa;
Mutta sinä tiedät, ettei olla täällä
Juuri vesikelloja, sen tiedät sinä.
Miks et tuonut häntä kanssas? Mieltäin polttaa! (Huutaa vasemmalle)
Mutta kuulkas tänne, naiset!
CONON. (Hilliten häntä) Malta hieman!
Olkoon asja vielä salattuna hetken
Naisiltasi.
KASPERr. Miksi?
CONON. Kuule mitä sanon.
Kohta on hän tässä, uljas nuorukainen
Mereltä, ja Kilian häll' kumppanina
Mut he eivät tule ennen kuni palaan
Täältä taasen heitä vastaan sanomalla
Kuinka luonnistui tääl eräs toinen asja.
Jos se onnistui, niin ilosina tullaan,
Tullaan niinkuin voittoriemuitsijaa kolme;
Mutta jos tääl toimeni käy kumoon, sillon
Kaksi vaan me tullaan, Leonard ja minä;
Murheisena siirtyy meistä Kilian.