CONON. Teiltä parhain tunnettu on immen luonto;
Rakentakaat leikki, mä en estää tahdo.
KASPER. Oiva leikki, koska lempi takoo juonii
Lemmen korotteeksi ilon iltana,
Leikki jumalten, »Divina comedia»!
ELINA. Hänen näen minä. Tuolta lähestyy hän
Pitkin pellonpientaretta astellen.
KASPER. Olkam valmiit. Elinani, kuinka määräät
Meidän kohtamme täs leikkinäytelmässä?
ELINA. Minä tiedoks hälle annan haaksirikon,
Jossa meri kohtuuns Leonardin temmas;
Te, mun appeni, te hälle ilmoitatte
Sotaretkenne pois etäisille maille,
Jonne, ennen nousuu kolmen auringon,
On jo teidän lähdettävä.
KASPER. Hyvä hyvä!
Sitten Conon tuossa. Huomaa, poika, läksys.
ELINA. Conon luokseen meitä kutsuu viettämähään
Lähtöjuhlaa, viettämähään samoin retkin
Kilianin kihlausta.
CONON. Tiedän siis nyt
Kohtani, ja miten voin sen tahdon täyttää.
KASPER. Siinähän on meillä ensimmäinen näytös,
Tulee sitten toinen riemun remunalla;
Ja nyt myöskin tämän juoni-asemasta
Suoppas ahtööreilles pieni viittaus.
ELINA. Samas järjestykses toimintomme juoskoon:
Minä veljens hälle kuolemasta annan,
Tepä sodan hirveästä pauhinasta
Oman itsenne taas ilosena tuotte
Hälle päiviensä huviks, mutta Conon
Hältä armahaasti kysyy jos hän tahtois
Tulla kauniin Kilianin avioksi;
Sitten nouskoon tämä ilovalkeamme
Vallatonna korkeuteen pilvien.