ELINA. Onnellinen on hän, ota lohdutusta.
ALMA. Oikeutensa myös ottaa kuolon murhe!
KASPER. Lapsein, kuule vielä toinen murheen sana,
Joka, tiedän minä, lisää taakkas painoo;
Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.—
Sinä tiedät meidät, Cononin ja minun,
Vannoneeksi kerran nuorna pyhän valan.
Katso, nyt on tullut meille vissi tieto,
Että villi, partaposki Turkkilainen
Maata Hellaksen taas tahtoo valtahaansa
Temmata, ja niin on käsissämme hetki,
Jona lupauksemme on täytettävä,
Vala: käydä puolustamaan Kreikalaista.
Siis aloo! Me ylihuomenna jo mennään.
ALMA. Armas iso-isäni, te, harmaapäinen
Kahden vihollisen valtakunnan ryskees
Murhatanterella! Mitä aattelette?
KASPER. Että pyhä lupaus on täytettävä.
Mahdotonta Kasperin on toisin tehdä,
Mahdotonta! Älä vaivaa itsees turhaan.
ALMA. Mikä vimman vihuri! Oi Leonard!
Sinä kuollut olet, isäni mun heittää;
Haaksi vanhettunut, heikko, mi jo kauvan
Lepäs tyynees satamassa, odotellen
Loppuansa hiljaista, nyt rynkää ulos,
Rynkää hurjapäisnä mailman kaikkein tuulten
Valtahaan, ja vaipuu ensimmäises myrskys.
Oi! mä nauttisinko enään yöseen unta
Tahi päivän iloo, aina muistellessain
Teidän kiharia hopeehohtavia
Vainon verisellä pellol? Sydän kätkee!
Conon, teihin minä vetoon. Aatelkaatte!
CONON. Neitonen, mun aatoksein ja askeleeni
Kasperia seuraavat nyt samaa tietä;
Se on kunniamme vaade; ei siis tilaa
Tinkimiseen, vaan on edessämme retki.
Mutta juhla komja toki vietettäköön
Ennen lähtöämme Suomesta. Ja meillä,
Minun huoneessani tapahtukoon tämä.
Ystäväni, huomenna siis tulkaat kaikki
Vieraiksemme. Teitä Kilian myös käskee;
Sillä eihän ole ainoastaan juhla
Vakaa lähtöjuhla, vaan myös riemun päivä,
Koska kaksi onnellista nuorta lempens
Kihlauksen sinetillä vahvistavat.
Niinpä Kilian teit iloitsemaan käskee
Kanssansa ja kauniin lemmittynsä kanssa.
ELINA. Conon, mitä kuulen?
CONON. Nuorten kihlausta.
KASPER. (Eriks.) Haa! miks lumivalkeaksi käy sun poskes,
Likkasein?