ELINA. Totuus kaikki!
KASPER. Totuus kirkas!
ALMA. Pyörtyvänä vuoren jyrkällä mä seison,
Ja mun joko nielee hirvittävä hauta,
Tahi ottavat mua helmaans enkelit!
Laupeutta, ystäväni, laupeutta!
ELINA. Sinä todeks pelkäät uskoo mitä kuulit,
Eikä ihme, koskenahan onnes vuotaa.
Toki mietiskele, ja sä huomat kohta,
Että autuutes on vissi. Eihän taida
Ystävyyden pilaleikki murheel päättää
Mitä ilolla hän alkoi, mahdotonta;
Vaan päinvastoin varjost valkeuteen käy hän,
Eikä ystäväänsä haavotuksi heitä.
Älä aattele niin hirveätä meistä!
Sillä jos nyt valheeks muuttaisimme tämän
Mitä ihaninta sulle lupasimme,
Pyöveleitäs oltas me, ei ystäviäs.
Alma, usko mitä ilmoitamme!
ALMA. Jumal'! mitä uskoisin ja aattelisin?
ELINA. Mitä sulle sanomme ja vakuutamme.
ALMA. Mitä mulle sanotte ja vakuutatte?
Sankaat, sankaat sanomanne uudestaan!
ELINA. Mereltä on Leonard, sun veljes, tullut.
KASPER. Rauhassahan rakentelee Kreikalainen
Näkemättä haamettakan Turkin parrast.
ALMA. Mitä lausui Conon? Sanan, joka tuntui
Kaiken taivaan kohtuhuunsa sulkenneeks!