PATRIK. Ei yhtään, pussikkani. Tällä retkellä olen anteiksi antanut jo kolme kertaa Timoteukselle; ensi kerta Nürnbergissä, toinen ja kolmas kerta Bambergissa; Titusta olen armahtanut kaksi reisua; ensin Erlangenissä ja sitten Bambergissa, mutta nyt pitää heidän molempaen saada aika kropsun. (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. Haa, sotavartija nukkua! Ylös, ylös! Mun saatat muuton vimmaan, mun saatat vielä upottamaan kirkkaan miekkani oman maamieheni vereen. Heräy! No pilvien leimaus, mun sappeni jo kiehuu!
TOMMI. Tuoppi oltta herättäköön hänen.
PATRIK. Mitä sanot?
TOMMI. Valaus tuoppi oltta miehen kiireelle hänen kyllä herättää.
PATRIK. He heh! Vikkelä aije; mutta olkaamme toki pilkkaamatta jumalanlahjaa. Vettä käyttäkäämme olven sijassa, puhdasta vettä.—Muori siellä toikan takana, tuoppi vettä tänne. (Eräs sotamiehistä valaa tuopillisen vettä Timoteuksen päähän, joka herää pahalla marinalla, nousee ylös pyristellen itseänsä. Patrik nauraa sydämmellisesti ja kauvan pidellen vatsaansa) Jaa, sinä junkkari. (Timoteus kyldrää, Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea silmänsä juurelle) Niin niin, mutta kivääri pois ja rahi esiin. (Rahi vedetään esiin)
MAURA. Armollinen, korkea herra!
PATRIK. Ole rauhassa, eukko, ole rauhassa. (Mestari Bonifacius, punapartanen ja punatukkanen mies puettuna punasiin housuin, samankarvaseen hännystakkiin ja hattuun, joka on tavattoman korkea ja sokeritopin kaavanen, tulee vitsakippu kainalossa)
MAURA. Herra minun jumalani!
PATRIK. Kas tässä tulee mies, joka sankarlaumani pitää Herran nuhteessa.—Onko sinulla hyviä vitsoja?
BONIFACIUS. Ihan tuoreita Thyringenin metsästä.