MAURA. Lapsi lapsi, mitä haastelet! Muista muista, että on hän
Jumalalta pantu jäsen valtakunnassa, kuritukseksi syntisille ihmisille.
(Bonifacius tulee)
BONIFACIUS. (Eriks.) Tässä pataljoonissa ei kohdella minua ansiotani mukaan. Eikä siis tullut nytkään saunoitusta. Peeveli! useinpa tässä kyllä uhkaillaan, mutta harvoin paukkuu, ja siitäpä tuskittelee paksu sydämmein, vimmastelee, jaa, kasvaa, sen tunnen. Mutta nyt olkoon päätetty: koska kaikki on sodan melske, niin tästä pois, pois toiseen pataljooniin, jossa enemmin ruoskia kulutetaan. Sillä ihanata, käydä kohisevassa metsässä ja leikellä suoria pähkinäkeppiä koreaan kippuun ja sitten, sitten niitä vinkutella! Mutta tässä, peeveli vieköön! tässä saavat he rauhassa kuivata lipeekaloiksi. Tämä ei käy laatuun, Bonifacius. Pois toiseen pataljooniin, jossa sielus usein pääsee uiskentelemaan oikeaan elementtiinsä: ilma, jossa vitsa kiljuu. Jaa, tässä minua ei kohdella ansiotani mukaan, minua, joka pidätän matkan päässä alammaisen veitsen kuninkaan kurkusta. Haa! ilman minua ei voittoa sodassa, ilman minua mailma niinkuin vaska uisakkaa löis, vikuroitsis kuin hurjapäinen orhi. Mutta kiittämättömyys, niin kuin tiettään, on täällä oikean ansion palkka.—Käy komeroos, Bonifacius, käy komeroos katselemaan ihanata pähkinäkippuas, ja sydämmes lohdutukseksi nielköön kitas korttelin pirunpihka-viinaa. (Menee)
Toinen Osa
(Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä, ja sama kappaleen loppuun asti. Timoteus ja Titus istuvat vielä vahteina, Maura toikan takana lukien ja Mariana kutoen sukkaa.)
TIMOTEUS. Ja ette anna meille oltta, ryhevä muori?
MAURA. Ei ennen vahtituntinne päättymistä, ee-eh!
TIMOTEUS. Muorimme on kova, Titus.
TITUS. Koetetaan kärsiä, kumppanini. Eihän päivä niin pitkä, ettei yö perässä.
TIMOTEUS. Pitkä on päivä olla eroitettuna sydämmensä parhaasta ystävästä.
MAURA. Olvi sydämmes paras ystävä! No minun Jumalani, minun Jumalani!