ANTON. Makeimmasta unestansa olemme nyt herättäneet kapteenimme.
(Patrik tulee, vahtimiehet kyldrää, ja hän vastaa heille pikaisesti)
PATRIK. Surma ja kuolema! Mikä saattoi tämän hälinän? (Vetää miekkansa) Haa, totuus esiin, jos hengenne on teille rakas! (Antonille) Sano paikalla, sinä onneton!
ANTON. Herra, viaton olen minä.
FUCHS. Kapakkamuori on keittänyt tämän sopan. Jos hän vielä voi pitää arvossa muutaman hetken armonajasta, niin ei suinkaan hän kiellä vetämästä samaa nuottaa Preussiläisten kanssa.
MAURA. Oih hoih hoih!
PATRIK. Todista sun päätökses, onneton.
ANTON. Herrani, he ovat kovin…
PATRIK. Kitas kiin kitas kiin! Yksi väläys ja mailma pyörii mustana teidän ympär. Nyt olen kuin kruutitynnöri; hiisku vielä sananen ja tästä pilkusta te kohta kimmahdatte sata syltää pois. (Huutaa kovin) Kimmahdatte tosin ja suutelette povea syntisen maan, meidän kaikkein, ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen kukoistavan äitimme povea. Haa, mun sieluni silmä mustenee, aatukseni harhailee ja pyörtyy! Kitas kiinni vaan. (Huutaa)
TOMMI. (Eriks.) Suutella kukoistavaa povea; eipä juuri huonoin affair.
PATRIK. Te kaksi siinä, nouskaat ylös. (Nousevat) Ja sinä, Fuchs, todista sanas.