PATRIK. Muistakaat tuomioni. Ja te, muori! (Paukuttaa kiivaasti miekkaansa toikalla) Jos yhden ainoan pisaran heille valotatte, niin toikkanne ja mökkinne kukistan ylösalas.
MAURA. Jumala siunakkoon minua! Kernaastihan tottelen teitä, kernaasti, herrani. Heidän ei pidä saaman niin paljon kuin minun syntiseen silmääni.
PATRIK. Ei tuon vertaa. (Osoittaa sormellaan miekkansa kärkeen)
MAURA. Ei ei, herra kapteeni.
PATRIK. Jaa-ah, se muistakaat.—Huomenaamulla me murramme matkalle ylös Schleusinkiä kohden. Kaikki täytyy olla kuin masiina.—Aristarkus, tule tänne. (Aristarkus lähenee häntä) Eilen illalla annoin minä helmikukkaroni leipojan piijalle. Noo, se on oma asiani. Mutta sinä satuit näkemään. Noo, siitä en suurtakaan huoli. Mutta sinä satuit näkemään. (Kiristää Aristarkusta kurkusta) Jumala sinua armahtakoon, jos tästä asiasta sanaakaan hiiskut vanhimmalle sisarelleni, joka, niinkuin tiedät, on minun emännöitsijäni.
ARISTARKUS. Hellittäkäät! Herra! (Erikseen) Onko mies mieletön?
PATRIK. Helmikukkaron annoin piijalle, mutta sanotaan, että se hukkui veriselle tappotanterelle.
ARISTARKUS. Se tapahtui jo kaksi viikkoa sitten Nürnbergissä.
PATRIK. Häh! Nürnbergissä? Missä ollaan nyt sitten?
ARISTARKUS. Tuli ja leimaus! Schleusingenissä!