PATRIK. (Tuijottelee hetken ympärillensä) Mene nyt, ja—äänettä, äänettä! (Aristarkus siirtyy hänestä) Niin; kaksitoista tuntia, pojat. Ei auta.—Nyt lähen teistä, ja jos vielä kolmannen kerran olvi tässä jonkun tempun tekee, niin ei tippaakaan ennenkuin ensimmäisessä tappelossa voitamme; sillon juodaan kuin miehet; mutta jos tappelossa alle käytte ja kiepasette häpeälliseen käpälämäkeen, niin ravistakaat sitten kättä olven kanssa ijankaikkisiksi jäähyväisiks'. Ei pidä sen kastaman kieltänne niinkauvan kuin minä elän ja olen päällysmiehenne. Ei, vaan haastelettepa kerran keskenänne entisestä olvesta kuin Mammut-eläimestä. (Käy poispäin, hoipertellen vähän, mutta kääntyy äkisti takaisin) Te uupistentit! luuletteko, että tämä on mikään olviretki? Ei suinkaan, vaan onpa kohta verta aina haaroja myöten.
TOMMI. Verta, että viisisyltänen hirsi keveästi kääntyä taitaa.
PATRIK. Mitä sanot?
TOMMI. Verta, että mastohirsi siinä taitaa leiskua kuin pieni kiiski valtameressä.
PATRIK. Niin. Siis varustelkaat itseänne miehen innolla tähän suureen kamppaukseen, kuin mies nyt kestäkäät tämä rangaistuksenne, ja tietkäät, etten vihasta rangaise, vaan olenpa taasen teille yhtä suosiollinen kuin ennenkin. Heh! minä olen kuin hellä äiti, joka lastansa tahtoisi suutella yhtaikaa koska hän sitä vitsalla pieksee. —Adjö! (Poistuu, vahtimiehet kyldrää, Patrik vastaa)
TOMMI. (Eriks.) »Aijöö, sano ämmä.» (Ääneensä) Mutta eläköön kapteenimme! Hurraa!
SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa!
PATRIK. Jaa, kaksitoista tuntia. Ei auta. (Katoo)
MAURA. Nyt kaikki astiat ja kannut tupaan, Mariana, ja olven-ostajat kaupungista käykööt sisään. (Menee huoneeseensa. Mariana kantelee sisään olviastioita)
ARISTARKUS. Kakstoista tuntia, Tommi, kakstoista tuntia!